Interpersona on vuonna 1988 perustettu liikkeenjohdon konsulttiyritys. Olemme suorittaneet yli 1.600 toimeksiantoa 15 eri maassa suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi sekä venäjäksi.

 

Kuukauden kysymys maaliskuussa: Hallituksella on valta - ja vastuu

MATS KOCKBERG. Kirjoittaja on Interpersonan toimitusjohtaja

Keskustelu hyvästä hallinnointitavasta yltyy nyt myös julkisen sektorin piirissä. Eräitä aikuiskoulutuskeskuksia epäillään laiminlyöneen m.m. oppilaiden ohjaamista ja samalla kartuttaneensa kassaansa väärin perustein saaduilla valtionosuuksilla. Ensimmäisen tapauksen oikeuskäsittely on myöhemmin tänä vuonna käsillä. Hallituksen yhdeksältä jäseneltä ja toimitusjohtajalta vaaditaan 32 miljoonaa euroa korvauksena hallituksen tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttamastaan vahingosta. Summa vastaa opetusministeriön myöntämiä valtionosuuksia.

Tapausta puidaan varmasi pitkään oikeudessa eikä siihen prosessiin ole tässä vaiheessa aihetta ottaa kantaa. Sen sijaan hallituksen jäsenten julkisuudessa esittämät väitteet ”mokien” syntymisestä operatiivisessa johdossa ja että tehokas valvonta olisi edellyttänyt hallituksen fyysistä jokapäiväistä läsnäoloa keskuksen toimistossa ovat varsin kestämättömiä. Mikään hallitus ei tietenkään voi kääntää jokaista asiapaperia ja kuittia mutta valvontavastuu kuuluu ehdottomasti ja nimenomaan hallitukselle. Sen tulee edellyttää toimivalta johdolta seikkaperäistä operatiivista raportointia ja tarvittaessa usein myös ulkopuolista, riippumatonta toiminnan ja hallinnon arviointia. Useilla julkisilla organisaatioilla näyttäisi olevan rutkasti tekemistä tehokkaan hallinnoinnin aikaansaamiseksi.

Otteita Uutiskirjeestämme

Asiakaskommentti:
Olli Riikkala, Fastems Oy Ab

Interpersona on arvioinut Fastemsin hallituksen työskentelyä. Fastems tarjoaa teolliseen automaatioon liittyviä ohjelmistoja, laitteita ja palveluja. Arviointi tapahtui sekä laadullisin että määrällisin mittarein ja koostui mm. jokaisen hallituksen jäsenen ja usean toimivaan johtoon kuuluvan henkilön syvähaastattelusta, asiakirjojen läpikäynnistä ja webbipohjaisesta kunkin jäsenen osaamista ja kontribuutiota mittaavasta kyselystä.

Lue lisää uutiskirjeestä 4/2010

Palvelumme

Interpersonan palvelutarjonta:
  • Board Audit
  • Coaching
  • Management Audit
  • Sales Force Audit
  • Urasuunnitteluohjelma
Lue lisää